Olen 47-vuotias Pari vuotta sitten aiemmin kellontarkasti säännöllinen kuukautiskiertoni alkoi heitellä 14 pv:stä 35 pv:ään. Gynekologini totesi kyseessä olevan esivaihdevuodet ja määräsi Primolut Noria 10 pv/kk. Sen ansiosta PMS jäi pois (eläköön !) ja kierto tuli säännölliseksi. Elämäni oli kunnossa :-)
Kesän aikana minulla on ollut satunnaista helteistä riippumatonta yöhikoilua ja sydämentykytystä. Primolut loppui 2 vk sitten eikä kuukautisia kuulu, vaikka niiden tulisi alkaa 2-3 pv:n kuluttua keltarauhashormonikuurin jälkeen. Verenpaineeni onko koholla ja seurannassa.
↧
Primolut, ei kuukautisia
↧
Lihan syönnin lopettaminen?
Olen 57-vuotias nainen ja vaihdevuodet ovat olleet jo muutaman vuoden, hikoilu-ja ahdistuspuuskat, lonkka- ja polvisäryt, kärsimättömyys ja masennus.
Aluksi käytin hormoonihoitoa muutaman kuukauden, mutta lihoin ja tulin aloitekyvyttömäksi. Lopetin ja päätin, etten hormooneihin enää koske, enkä muitakaan lääkkeitä ole koskaan syönyt. Siirryin juomaan soijamaitoa ja nautin jotain erinäisiä luontaistuotteita, liikuin ja laihdutin (olen pitkä nainen ja viitisen kiloa ylipainoa).
↧
↧
pillerien lopettaminen
Olen syönyt microgynon-pillereitä vuosikaudet , yli 30 vuotta, lastentekotaukoja lukuunottamatta...mitähän nyt tapahtuu kun lopetan pillerit, olen yli 50-v ja gynegologi sanoi etten tule enää raskaaksi..no sen uskon kyllä! Minulle ei ole tullut minkäänlaisia negatiivisia sivuvaikutuksia ko. pillereistä, liekö nyt iskee karmeat "vierotusoireet" ? Onko muilla kokemuksia?
↧
Helpot vaihdevuodet
Onko joku muukin päässyt vaihtareisra kuin koira veräjästä?
Muutaman kerran tuli kuumia aaltoja ja homma oli sillä valmis.
Aivan kuin uusi nuoruus olisi alkanut.
Lapset muuttaneet pois kotoa, velat maksettu.
Nyt sitten nautitaan miehen kanssa toisesta nuoruudesta.
Ihanaa aikaa kerta kaikkiaan!
↧
Olen 45 vuotias nainen..
Kävin gynellä 22.8 tätä kuuta 2014. 21.8 Tätä kuuta 2014 täytin 45 vuotta onko mahdollista kun on kipua menkat ovat menossa ? Liittyykö se vaihdevuosiin?
Millä tavoin kivulias olo kuukautiset menossa alkoivat 22.8.2014 perjantaina gynelokin käynin jälkeen kierto oli mennyt vain 26 päivää kun edellisessä kierrossa oli tasan 28 päivää.
↧
↧
Mitä ikääntyvän naisen kannattaa syödä?
Mistä ruoka-aineista tai muista valmisteista voisi olla apua niin hyvän terveyden, kunnon ja vaihdevuosivaivojen suhteen?
Kaikki tutkittu tieto ja omakohtaiset kokemukset saa laittaa. : )
↧
Liian myöhäistä hormonihoidolle?
Onko palstalla terveydenhoitoalan ihmistä joka osaisi valaista tyhmälle, että milloin on liian myöhäistä enää aloittaa hormonihoito? Onko siihen olemassa jokin verikoejuttu jonka avulla näkisi tai lasketaanko viimeisistä kuukautisista tjn?
6/2011 oli vikat menkat.
↧
Kokemuksia painonpudotuksesta ja kiinteydestä
Moi,
Olen pudottanut 7 kg/4kk ja olen nyt normaali-indeksin sisäpuolella. Tuntuu kuitenkin siltä, että voisin samantien pudottaa 4-5 kg lisää. Olen 51 v ja käyttänyt Estrena-geeliä noin vuoden. Reidet ja vatsa näyttävät nyt jo hieman löysiltä joissakin asennoissa.
Eli, kysymykseni: minkälaisia kokemuksia teillä on painon pudotuksesta ja kiinteytymisestä? Onko joku indeksi jonka alle ei kannata mennä vaihtari-ikäisenä? Jos hidastaa pudotusvauhtia, pysyykö kroppa paremmin mukana?
↧
Turvotuksesta
Onko kenelläkään mitään vinkkiä siitä miten turvotusta hillitä? Olen huomannut, että alan turvota eikä elämäntapani ole muuttunut mitenkään. Syön terveellisesti ja liikun, olen aina ollut hoikka eikä ylipainosta ole ollut huolta, mutta nyt pikkuhiljaa näyttää siltä, että kasvot pyöristyy, olen kuin raskaana ja muutenkin alkaa olla ylimääräistä siellä täällä, välillä ilmapallomainen olo. Siskoani katsellessa voin vain todeta, että paisun samanlaiseksi pian kuin hän.
↧
↧
esivaihtarit vai kilppari!
Hei! Olen 40 vuotias nainen jolla ei ole koskaan ollut seksuaalisia kokemuksia eikä e - pillereille tarvetta.
Vajaa vuosi sitten alkoi kuukautiset vähentyä, tihkuttelua parin viikon välein. Endo totesi kilpirauhasen liikatoiminnan. Sitä hillitsevä lääke ei auttanut, alkoi joka toinen päivä olla tihkutteluja.
Kuukautiset alkoi vähän reilu 10 vuotiaana. Kävin gynellä joka ultrasi päältä päin pikaisesti ( sisätutkimusta ei voi ahtauden ja spastisuuden eli jäykkyyden vuoksi tehdä ) . Hän sanoi että limakalvon paksuus on kuin teinillä jolla on vasta alkaneet kuukautiset! 33 mm kohdun limakalvo.
↧
Ergotamin.tart.
vaihdevuosioireisiin sain reseptin. Olen ottanut yhden eilen illalla ja 3 tablettia lukee ohjeessa otettavan vuorokaudessa. Onko hyvä lääke?? Kertokaa kokemuksianne kyseisestä lääkkeestä. Odotan innolla, et hikikohtaukset menee ohi tai ainakin lieventyvät, et saa nukuttua. Triptyliä myöskin resepti , otettavaksi tämän kanssa. En ole triptyliä vielä aloittanut.
↧
Useita erilaisia Femostaneja?
Olen nyt viikon ollut hormonien käyttäjä, sain Femostonia ja Vagifemia. Googlasin Femostonin ja ohjautui tänne; yllätyksekseni huomaan että niitä on erilaisia!
Onko esim. Femoston 1/10 jotain vähemmän hormonejs sisältävää vai onko siinä jotain muutakin? Ajattelin vaan kun tuolla näkyi ketju Femoston Contista? Mitähän eroa siinä mahtaa olla minulle määrättyyn?
↧
Estrogeeli ja pälvikalju
Olen käyttänyt Estrogeeliä pienen annoksen vuosikausia, kohtuni on poistettu...Nyt luin jostain että estrogeeli voisi aiheuttaa mm. pälvikaljua ja hiusten lähtöä...Onko kellään parempaa tietoa tai kokemusta ko. asiasta?? Aiemmat tietoni olivat että ko. lääkeaine toimisi ihan päinvastoin, vahvistaisi hiuksia ja ihoa.....
↧
↧
ruusunmarja
Onko kukaan kokeillut nivelsairauksiin ruusunmarja tabletteja.
Kuinka on auttanut.
↧
kramppaa
Hei. Onko kenelläkään muulla tullut femostan conti 1/5 valtavia kramppeja nilkkoihin ja yleensä alaraajoihin. Onko vain kuvitelmaa ? Käytän mangeseumia .
↧
Vaihdevuodet ja mielen apeus....
Onko teillä muilla vaihdevuosissa mieliala mennyt jotenkin latteaksi? Tuntuu että on niin tyhjä olo. Harmaa ja iloton. Mikään ei innosta ja jatkuva väsymyksen tunne. Ei tahdo saada enää mitään aikaiseksi. Päätä särkee jatkuvasti ja sydän tykyttelee välillä. Hikoilua ja kuumia aaltoja minulla ei kuitenkaan ole. En ole koskaan hikoillut juurikaan...edes liikunnan yhteydessä. Keskittymisvaikeuksia on jatkuvasti..Niinkuin osa aivoista olisi pois käytöstä. On niin lohduton olo...
Kai se on taivuttava hormoonihoitoihin. Ei tästäkään mitään tule.
↧
Naiseus palasi?
Ollut jo vuosia halutonta. Vuotohäröjä, yli vuosi sitten terolut-kuuri, vaikeuksia seksin kanssa senkin jälkeen. Tänä kesänä tilanne on muuttunut- vuodot asettuneet jotakuinkin hollilleen itsekseen, ja kun uusi ihmissuhde alkoi- niin halutkin ovat olemassa. Ei sahara-ilmiöstä tietoakaan. Mistä johtuu? eikös vaihtarit ole niinkuin etenevä juttu?
Ihmettelee yks 46 v.
↧
↧
Orgasmikyky
Tästä aiheesta ei taideta paljoa puhua... Hikoilut ynnä muut käydään kahvipöydässä läpi, mutta tätä ei. Olen 44v nainen, kuukautisissa on alkanut olla pitkällistä tihkuttelua ennen varsinaista vuotoa, kuukautiskierto lyhentynyt, limakalvot välillä kuivat. Eli tuttua settiä. Mutta siihen en ollut varautunut, että orgasmikyky heikkenee. Orgasmien laatu on huonontunut. Ennen pystyin laukeamaan monta kertaa, nyt vain yhden tai max kaksi. Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Onko hormonihoito vaikuttanut asiaan mitenkään? Mieluummin nappailisin lääkettä tähän kuin hikoiluun...
↧
Vaihdevuodet?
Mulla on 2,5 vuotta sitten lyhentyny kuukautiskierto. Ajatteli sillon että oisko alkamassa vaihdevuodet. Gyne totesi vain ettei sitä pysty kokeella selvittämään sitten jälkikäteen tietää onko siitä kyse. Kauanko nuo menkat voi sitten vaihdella ennen kun osoittais että loppuvat? Olen 42 v. Menkat tulee nykyään 21-30 pv välein, mitään pitenemistä ei siis ole. Menkkojen alkupäivinä yöllä hikoiluttaa muutoin ei. Väsymystä, muisti pätkii ja ärtymystä.
↧
Munasarjakysta vaihdevuosien jälkeen
Olen 57-vuotias ja kuukautiseni päättyivät 51 vuotiaana täysin. En ole koskaan kärsinyt minkäänlaisista vaihdevuosioireista, vaan kuukautiset yksinkertaisesti tyssäsivät. Nyt kävin vatsan alueen ultrassa aivan muistas syistä ja ultraava lääkäri kysäisi, että olenko tietoinen, että minulla on 10 cm kokoinen kysta toisessa munasarjassa. No enpä ollut tietoinen, kun ei ole vuosikausiin tullut gynellä käytyä. Gynekologihan tekee ultrauksen emättimen kautta eli näkee mm. kystan luonteen tarkemmin, kuin vatsan päältä ultratessa.
↧